KATSO KAUKAA – NÄE LÄHELLE

 

Ohessa kuvallisia esimerkkejä Outokairan Leader-rahoituksen saaneista investointi-, kehittämis- ja yrityshankkeista vuosina 2007–2013.

 
Investointihankkeita 2007-2013 Kehittämishankkeita 2007-2013 Yrityshankkeita 2007-2013
 

Kyläläisiä Kantomaanpäähän

 
Kyläläisiä Kantomaanpäähän on kyläyhdistyksen ideoima kehittämishanke, jossa kokeiltiin kehittämispanosten suuntaamista yhteen kylään siten, että kylässä toimi kokopäiväinen kehittäjä. Kantomaanpää oli myös osallisena Meän kylät -hankkeessa. Kylän omat sivut luotiin hankkeen avulla ja sen lisäksi kylä osallistui yhteisiin Outokairan sivuihin. Lisää asiaa löytyy kylän omilta sivuilta. Hankkeessa tehtiin monenlaisia selvityksiä kylän elinvoimaisuuden edistämiseksi. Kylätoiminta oli ollut vuosikymmenien ajan hiljaista ja nyt se oli aktivoitunut. Myös uusia kyläläisiä tavoiteltiin kylään.

Kuvat: Kantomaanpään kylä sekä Anne Anttila

TOTEUTTAJA: Kantomaanpään kyläyhdistys ry

HANKE: Kyläläisiä Kantomaanpäähän

TUEN MUOTO: Yleishyödyllinen kehittämishanke

TOTEUTUSPAIKKA: Kantomaanpään kylä Ylitorniolla

HANKKEEN RAHOITUS: Hankkeen kustannusarvio 33 999,72€. Hankkeelle on saatu 90%:n Leader-avustus
 

Uusia asukkaita ja uutta toimintaa

 
Hankkeen tavoitteena oli aktivoida kylään uusia asukkaita ja uutta toimintaa. Hankkeessa myös suunniteltiin ja vietiin eteenpäin kylän kehittämissuunnitelmia.

 

Hankkeen opastusta

 
Hankkeen ohjausryhmässä on ollut jäseninä kyläyhdistyksen edustajia, kunnan edustajia sekä paikallisen Leader-ryhmän asiantuntijoita.

www.kantomaanpaa.fi

Liity jäseneksi

    Haluan liittyä:

    ×
    Siirry sisältöön