KATSO KAUKAA – NÄE LÄHELLE

 

Ohessa kuvallisia esimerkkejä Outokairan Leader-rahoituksen saaneista investointi-, kehittämis- ja yrityshankkeista vuosina 2007–2013.

 
Investointihankkeita 2007-2013 Kehittämishankkeita 2007-2013 Yrityshankkeita 2007-2013
 

Arpelan nuorisoseuran kehittämishanke IHKU

 
Järjestöjen hankkeet ovat pääsääntöisesti muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta olleet investointihankkeita. Arpelan nuorisoseura ry:n IHKU Iloa Hyvinvointia ja Kultuuria on kuitenkin yksi näistä ”poikkeuksista”. Hanke on pieni kustannusarvioltaan mutta ei kuitenkaan toiminnalta ja tavoitteiltaan.

Hankkeen tavoitteena on luoda uusia ja kehittää nykyisiä toimintoja vastaamaan arjen kultuurisuuden haasteisiin osallistamalla kylän eri-ikäliset ihmiset. Käytännön toimintaa ovat kerhot ja työpajat. Hankkeessa toimii osa-aikainen hanketyöntekijä sekä kerho-ohjaajia. Kerhoja on ollut niin lapsille, nuorille kuin alueen senioreille. Senioreiden kanssa on toimittu myös henkilöiden kotona.

Kuvat: Arpelan Nuorisoseura

 

TOTEUTTAJA:
Arpelan Nuorisoseura ry

HANKE:
IHKU – Iloa Hyvinvointia ja Kultuuria

TUEN MUOTO:
Yleishyödyllinen kehittämishanke

TOTEUTUSPAIKKA:
Arpelan kylä Torniossa

HANKKEEN RAHOITUS:
Hankkeen kustannusarvio on 28 500€. Tähän on saatu 75%:n Leader avustus. Yksityisestä rahoitusosuudesta osa on vastikkeetonta työtä eli ns. talkootyötä.

www.arpelannuorisoseura.net

www.facebook.com/arpelannuorisoseura

Liity jäseneksi

    Haluan liittyä:

    ×
    Siirry sisältöön