Rahoitusta pienyrityksille koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa

 

ELY-keskukset ovat saaneet lisärahoitusta yrityksen kehittämisavustuksiin myönnettäväksi koronavirusepidemian aiheuttamista markkina- ja tuotantohäiriöistä kärsiville yrityksille ympäri maata. Rahoitusta myönnetään 31.3. alkaen 1–5 henkeä työllistäville yrityksille. Rahoitusta voidaan myöntää kaikkien toimialojen pienyrityksille lukuun ottamatta maa-, metsä- ja kalatalouden sekä maataloustuotteiden jalostuksen alan yrityksiä.

Yli 5 henkilöä työllistävät yritykset voivat hakea avustusta Business Finlandilta. Lisäksi yksinyrittäjille valmistellaan omaa tukimuotoa.

Avustuksen tavoitteena on tukea yrityksiä koronavirusepidemian aiheuttamien haitallisten vaikutusten minimoimiseksi ja kannustaa yrityksiä työllistämiseen. Avustus on tarkoitettu yrityksille, joiden toiminta on tilapäisesti vaikeutunut tai vaikeutumassa koronaviruksen vuoksi ja yrityksellä arvioidaan olevan kannattavan toiminnan edellytykset jatkossa.

ELY-keskuksen myöntävät avustusta tilanneanalyysin tekemiseen sekä kehittämistoimenpiteisiin. Tilanneanalyysin tekemiseen myönnettävä avustus voi olla maksimissaan 10 000 euroa. ELY-keskuksen avustus on 80 prosenttia hyväksytyistä kustannuksista.

Tutustu ELY-keskuksen tiedotteeseen TÄÄLLÄ.

31.3. on avautunut myös valtakunnallinen ELY-keskusten puhelinneuvonta, joka antaa ohjausta avustuksen hakemisessa arkisin klo 9–15. Puhelinneuvonta palvelee numerossa 0295 024 800. Lisäksi voit lähettää kysymyksiäsi sähköpostitse: poikkeusrahoitus.ely@ely-keskus.fi.

Lisätietoa: http://www.ely-keskus.fi/web/ely/poikkeusrahoitus

Koronavirusepidemian vaikutus Outokairan toimintaan

Mikäli tarvitset muutoksia parhaillaan käynnissä olevan Leader-hankkeen toteuttamiseen koronavirusepidemian vuoksi, ole yhteydessä Outokairaan: anne.anttila@outokaira.fi / 0400 161 034. Muutoshakemus tulee tehdä ennen muutoksen tekemistä ja jatkoaikaa hankkeelle tulee hakea ennen hankkeen päättymistä. Outokairan Leader-hakemuksiin on vielä jäljellä määrärahoja, mutta hakemukset tulee tehdä lähikuukausien aikana.