Siitä on jo 25 vuotta, kun Leader-toiminta alueellamme ja koko Suomessa alkoi! Aika rientää, kun on hauskaa, niinhän sitä sanotaan.

Me Outokairassa olimme ensimmäisten joukossa toteuttamassa tätä ruohonjuuritason toimintaa. Haluamme nyt käynnistää Teidän kanssanne juhlavuotemme ja saada samalla Teiltä uutta innoitusta seuraavaan vuosisadan neljännekseen. Tule juhlistamaan kanssamme tätä suurta alkanutta vuotta! Luvassa on vaikka mitä uutta ja jännittävää, josta esimakua saadaan juhlavuoden tilaisuuksissa marraskuussa. Ota mukaan lähipiirisi nuoria ja tulkaa viettämään mukava ilta kanssamme! Jos sanat Outokaira tai Leader eivät vielä sano sinulle mitään, niin tule rohkeasti juhlatilaisuuksiin, niin tullaan tutuksi toistemme kanssa.

Juhlatilaisuuksia järjestämme kolme, yhden kussakin alueemme kunnissa. Tilaisuudet järjestetään seuraavasti: 9.11. Ylitorniolla Hotelli Kievarissa, 10.11. Torniossa Aineen taidemuseon kahviossa sekä 11.11. Pellossa Kahvila Grannissa. Tilaisuuksissa on samat ohjelmat ja kaikissa kolmessa tilaisuudessa yleisöä viihdyttää loistava The Meänland. Tilaisuuksiin osallistuminen on maksutonta, mutta paikkoja on rajoitetusti. Huomaathan, että ilmoittautuminen on pakollinen! Ilmoittautumiset torstaihin 4.11. klo 12 mennessä.

Ilmoittautumiset: info@outokaira.fi tai viesti numeroon 0400 161 034. ­Ilmoita paikkakunta, jossa osallistut tilaisuuteen, nimesi sekä mahdolliset ruoka-aineallergiat.

Juhlatilaisuuksien ohjelma (ladattava pdf, aukeaa samassa välilehdessä)

17:30 Ovet aukeavat, kakkukahvitarjoilu alkaa

18:00 Avauspuheenvuoro – tervetuloa juhlimaan Outokairan 25-vuotista taivalta
18:10 Paikkakunnan puheenvuoro – miten Outokaira on auttanut meitä
18:20 The Meänland -yhtye esiintyy
18:40 Huominen tullee yhtä koska – tulevaisuus Outokairassa
19:10 Juhlavuoden kilpailun avaus
19:20 The Meänland
19:40 Sana on vapaa
20:00 Virallinen ohjelma päättyy

Vapaata seurustelua ja The Meänland jatkaa soittamista

Ovet sulkeutuvat klo 20:30.

Liity jäseneksi

    Haluan liittyä:

    ×
    Siirry sisältöön