TROKAREITA JA KYLTTYYRIÄ

oli Outokaira tuottamhan ry:n alueella toimiva kehittämishanke, jonka tavoitteena oli lisätä kulttuurin toteuttajien osaamista ja alueen vetovoimaisuutta.

”Hankkeessa pyritään lisäämään kultturituotantoa ja yhdistämään kulttuuria entistä enemmän yhdeksi osaksi kylämatkailua esim. tuotteistamalla paikalliseen historiaan ja kulttuuriperintöön perustuvia tarinoita musiikiksi ja erilaisiksi lyhyiksi esityksiksi.”

Huomio Tornionjokilaaksolaiset!

Kyläyhdistykset, näytelmäkerhot, tanssi,- laulu- ja soitinryhmät jne…
Tämä hanke oli teitä varten! Nyt hanke on paketissa. Esa ja Elina kiittävät mukana olleita ryhmiä.

Hankkeessa on julkaistu kirja sekä tuplacd-levy. Hankkeessa mukana olleet ryhmät ovat saaneet näitä käyttöönsä. Molempia on edelleen saatavissa Elina Söderströmiltä ja Outokairan toimistolta. Hankkeen loppuraportin pohjana on julkaistu kirja, jota on täydennetty raporttiin vaadittavilla tiedoilla.

Hankkeen loppuraportin pääset lukemaan tästä Loppuraportti Trokareita ja kylttyyriä -hanke

Loppuraportissa on suorat linkit kaikkiin videoihin, joita hankkeen aikana on kuvattu. Kannattaa katsella. Loppuraporttiin Kenes Tyärien kappaleen nimi on korjattu oikeaksi. Kappaleen oikea nimi on Risteyksessä (löytyy Youtubesta) vaikka painetussa kirjassa ja cd:llä se on nimellä Tienristeys. Kyseessä kuitenkin sama ihana kappale!

Mikäli haluat vielä kuulla lisää, ota yhteyttä Anneen tai Hilkkaan. 


Trokareita ja kylttyyriä Facebook-sivut jatkavat vielä toimintaa, vaikka niitä ei enää aktiivisesti päivitetä. Sivuilla on runsaasti näiden vuosien (2019-2021) asioita. Tästäpä löydät hankkeen Facebookissa!

 

Liity jäseneksi

    Haluan liittyä:

    ×
    Siirry sisältöön