MIKÄ ON OUTOKAIRA?
Outokaira tuottamhan ry on yksi Suomen 52 Leader-ryhmästä. Lisäksi Ahvenanmaalla on oma Leader-ryhmänsä. Outokaira tarjoaa neuvontaa ja rahoitusta maaseudun monipuoliseen kehittämiseen Pellon, Ylitornion ja Tornion alueella. Outokairan on maaseudun kehittämisyhdistys, joka noudattaa toiminnassaan Leader-periaatteita. Tutustu Leader-toimintaan yleisesti.
Hankerahoitusta voidaan myöntää esimerkiksi alueen yhdistyksille, kunnille, oppilaitoksille, kehittämisyhtiöille ja säätiöille sekä alueen mikroyrittäjille. Vuosina 2023–2027 rahoitusta ohjaa Ylpeästi etheenpäin -strategia. Rahoitusten myöntäminen on alkuvuoden 2023 tauolla. Rahoituksia aletaan myöntää näillä näkymin alkukesästä 2023. Lisätietoa rahoituksesta.
Hankkeiden rahoituksesta päättää Outokairan hallitus valitsemiensa valintakriteerien pohjalta. Hallituksen muodostamisessa noudatetaan kolmikantaperiaatetta. Tutustu Outokairan hallitukseen.
Outokaira toteuttaa myös omia hankkeita. Tutustu Outokairan omaan hanketoimintaan.
Voit navigoida alasivuille alta löytyvien painikkeiden avulla tai ylhäällä olevasta sivuvalikosta.
Mikä on Outokaira?Mikä on Leader? Outokairan strategiaYhdistysLiity jäseneksiOutokairan omat hankkeet