TUENSAAJAN OHJEET OHJELMAKAUDELLA 2014–2022

 

Ohjelmakaudella 2014–2022 rahoitettuja hankkeita on vielä käynnissä uuden rahoituskauden 2023–2027 startatessa. Niin sanotun vanhan kauden hankkeet päättyvät vuoden 2024 loppuun mennessä. Vanhan kauden hanketoteuttajien tulee huomioida, että he noudattavat viestinnässään ja hankkeen toteutuksessaan vanhan kauden ohjeistuksia. Olemme koonneet näitä ohjeistuksia linkkien taakse tälle sivustolle.

 

Hankeviestintä

 

Hyvä viestintä on onnistuneen hankkeen edellytys. Tiedota hankkeen toiminnasta ja EU:n rahoitusosuudesta hankkeessa tarkoituksenmukaisella tavalla.

Logot: tiedotusmateriaaleissa kuten verkkosivuilla, esitteissä, somekuvissa, ilmoituksissa, painatuksissa jne. käytä seuraavia logoja:

Voit ladata logot koneellesi eri muodoissa yllä olevien hyperlinkkien kautta. Alla esimerkit logoista jpg-tiedostomuodossa.

 

 

Julisteet

 

Jos julkisen tuen kokonaismäärä ylittää 50 000 euroa, sijoita hankkeen toteuttamisen ajaksi toimea ja sille saatavaa EU-tukea esittelevä A3-kokoinen juliste näkyvälle paikalle: investoinnin yhteyteen, rakennuskohteeseen tai toimitiloihin. Riittää, että juliste on paikallaan hankkeen toteuttamisen ajan. Juliste voi olla myös digitaalinen. Tällöin tulee varmistaa, että näyttö, jossa digitaalinen juliste näkyy, on toimintavarma.

Täytä julisteeseen kuvaus hankkeesta. Kuvauksessa voit kertoa esimerkiksi hankkeen nimen, kuka hanketta toteuttaa ja mitä hankkeessa tehdään sekä sen, että hanke on toteutettu EU:n maaseuturahaston tuella. Jos hakijalla on monta hanketta, niiden tiedot voi esittää yhdessä julisteessa. Julisteessa on kuitenkin oltava yksilöityä tietoa jokaisesta hankkeesta. Tulosta juliste A3-koossa.

Julisteen sijaan voi käyttää tiedotuskylttiä, jos se on tarkoituksenmukaista hankkeen kannalta. Saat kyltin ELY-keskukselta tai Leader-ryhmältä.

Julistepohjat ja muut ohjelmakauden 2014–2022 viestintämateriaalit löydät maaseutu.fi-arkistosivuilta

Hankkeissa, jotka eivät johda investointeihin, ei tarvitse käyttää julistetta tai kylttiä, jos sille ei ole mahdollista määrittää sopivaa sijoituspaikkaa hankkeen luonteen vuoksi.

 

Oppaita ja ohjeita hankeviestintään ohjelmakauden 2014–2022 hankkeille:

 

Hyödyllisiä oppaita ja lomakkeita ohjelmakauden 2014–2022 hanketoteuttajille Ruokaviraston sivuilla:

Liity jäseneksi

    Haluan liittyä:

    ×
    Siirry sisältöön