Vuosi 2022 on jälleen ns. viimeinen vuosi, jolloin tämän kauden rahoituksia pitää hakea. Tavoitteenamme on käyttää KAIKKI Leader-toimintaamme saadut varat. Siksi toivommekin, että Leader-hakemukset jätettäisiin mahdollisimman pian, sillä aikaa on vain loppukesään saakka. Outokairat tuottamhan ry:n hallituksen pitää siirtää kaikki käsitellyt hankkeet ELY-keskukselle jo syyskuun lopussa. Tämän vuoksi hankkeiden tulee olla haettuna arviolta elokuun loppuun mennessä. Tämä aika saattaa vielä tarkentua, sillä syksyn hallituksen kokousaikoja ei ole vielä lyöty lukkoon. Huomatkaa, että kaikki viranomaisluvat pitää olla meillä jo syyskuun lopussa, joten asiat kannattaa laittaa vireille ajoissa.

Etenkin yrityshankkeilla on nyt tuhannen taalan paikka saada vielä isohkoillekin hankkeille rahoitus – mikäli kaikki asiat osuvat nappiin. Ensi vuodesta lähtien yrityshankkeiden koko pienenee oleellisesti nykyisestä

Liity jäseneksi

    Haluan liittyä:

    ×
    Siirry sisältöön