Outokairalla on tällä kaudella rahoitettuna jo yli sata hanketta! Hienoa työtä alueemme yhteisöiltä, yrityksiltä ja muilta toimijoilta. Haluaisimme kuitenkin vielä lisää toimintaa NuorisoLeaderiin – vieläpä niin, että nuoret itse olisivat se aktiivinen rahoituksen hakija. Mutta katsotaan, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan.

Vuoden vaihtuessa tulee Outokairan vahvuuteen takaisin Iina Askonen. Iina käynnistää Lapin liiton rahoittaman EAKR-rahoitteisen Original Lapland -hankkeen. Tervetuloa takaisin Iina!

Lapin keinoja hanke jatkuu Johannan luotsaamana. Viestintähanke tulee jatkumaan uuden Lapin keinot -hankkeen nimellä kesästä lähtien aina vuoden 2022 loppuun saakka. Olemme saaneet tähän jo rahoituspäätöksenkin. Viestintäkanavat pysyvät entisinä LAPIN KEINO nimellä – nettisivut, Facebook, Twitter, Instagram. Käykää lukemassa Lapin keinon sivuja ja innostukaa hyvistä esimerkeistä.

Elina ja Esa viimeistelevät Trokareita ja kylttyyriä hanketta loppuun. Siitä muualla näillä sivuilla.

Hanketoiminta jatkuu siirtymäkauden varoilla nykyistä strategiaa toteuttaen. Vielä on hitunen nykyisen Leader-rahaa jäljellä – kysy lisää!

Tammikuun 23. päivän jälkeen saapuvat hakemukset tullaan rahoittamaan siirtymäkauden varoista (mikäli hanke saa myönteisen lausunnon).  Virallinen päätöskäsittely tapahtuu kuitenkin aikaisintaan keväällä. Eli sitä rahoituskatkosta ei oikeastaan tule ollenkaan.

Toivotan teille kaikille Outokairan puolesta Oikein hyvää 2021 vuotta!

Anne Anttila

Liity jäseneksi

    Haluan liittyä:

    ×
    Siirry sisältöön