Trokareita ja kylttyyriä -hankkeen mustavalkoinen banneri.

Trokareita ja Kylttyyriä -hanke kyntää eteenpäin koronasta huolimatta, kuin lippulaiva tornionlaaksolaisessa kulttuurimaisemassa.

Pandemia esti suuret yleisötapahtumat, joten jouduimme mukautumaan tilanteeseen ja tekemään siitä parhaan mahdollisen. Elikkä, jos yleisöä ei voida kutsua paikalle, niin viemme ohjelmat yleisön eteen somekanavia hyväksi käyttäen!

Onneksi osa hankkeen ohjelmista toteutettiin jo ennen koronaa. Ne myös taltioitiin saman tien. Nyt taltioimme loput. Laitamme esitykset ”pakettiin” ja ulos nettiin! Kaikki hankkeen osanottajat saavat myös taltioinnit itselleen, lisäksi kokoamme hankkeen kokemuksista kirjasen, joka myös jää muistoksi osanottajille.

Hankkeessa on ehditty tekemään ja kustantamaan monenmoista: tapahtumia, musiikkia eri ryhmille, näytelmiä, tansseja, kuvauksia, videoita, puvustuksia, kulisseja koreografioita, näytelmäkirjoituskursseja jne. Kaikesta tästä ovat hyötyneet juuri tornionlaaksolaiset ruohonjuuritason kulttuuritoimijat, jotka jatkossa pystyvät entistä paremmin jatkamaan työtään paikallisen kulttuurin tuottajina ja esittäjinä.

Kynän varressa,
Elina Söderström
Trokareita ja Kylttyyriä -hanke

Ps. Myös paikallislehdet ovat uutisoineet hankkeemme edesottamuksista. Linkin takaa pääset lukaisemaan Meän Tornionlaaksossa julkaistun jutun näytelmäkirjoituskurssista. Saavutettavan version voi pyytää Outokairan toimistolta.

Liity jäseneksi

    Haluan liittyä:

    ×
    Siirry sisältöön